virtuaalihevonen / a sim-game horse

Remukylän Vikke

in memoriam

   


  Nimi: Remukylän Vikke "Vikke"
  Rotu ja sukupuoli: Shetlanninponiori
  Väri ja säkäkorkeus: Voikko, 95 cm
  Syntymäaika: 05.07.2010, ikääntyminen alla
  Rekisterinumero: VH11-017-0519
  Omistaja: Cynoria VRL-11723
  Kotitalli: Zanneshof Shetlands
  Kasvattaja: Remukylän Shetlanninponit
  Koulutus: KO: HeC, VVJ: Noviisi
  Painotus: Valjakkoajo


25.05.2015 YLA2 (90,5p)
33 (20+13) - 25 (13+12) - 16,5 - 12 - 4


Olimme jälleen kerran etsimässä uutta ponivahvistusta laumaamme netin kautta ja saimmekin erittäin houkuttelevan tarjouksen, johon samantien tartuimme. Päivie tarjosi meille useita poneja, koska hän oli lopettamassa tallinpidon kokonaan ja myymässä kaikki poninsa. Joukossa oli Vikke; voikko ori, jonka isä oli minikokoinen ja emä standardi. Olin jo kauan ihaillut Remukylän poneja ja kun kerran mahdollisuus omaan Remukyläläisen tuli, oli tarjoukseen tartuttava välittömästi. Hainkin ponin vielä saman illan aikana kotiin. Siellä se seisoi laitumella tullessani hakemaan sitä, aivan kuin tietäen, että olin saapunut juuri sen vuoksi. Kuljetusautoon ori asteli tottuneesti ja matkakin sujui rauhallisissa merkeissä. Perillä se seisahtui hetkeksi lastaussillalle ikään kuin katsastamaan uuden kotinsa ja asteli sitten hyväksyvästi suoraan sille varattuun karsinaan.

Vikke on kamalan hyväluontoinen ori, jota on helppo käsitellä. Se suhtautuu uusiin asioihin rauhallisesti, eikä monen muun orin tavoin pidä suurta melua itsestään. Kaipa se luottaa omaan karismaansa niin paljon, ettei sillä ole tarvetta korostaa sitä. Huomiosta Vikke nauttii täysin rinnoin ja laitumelle mennessä vierailijat usein saavatkin ensimmäisenä vastaan pienen voikon turvan ja runsaan otsatukan alta kurkkivat tummat silmät. Orilla on tapana aina tulla moikkaamaan portille tulijaa ja katsomaan, olisiko luvassa kenties rapsutuksia tai herkkuja. Vikellä on muutoinkin tapana usein roikkua aidalla siinä missä muut oripojat kisailevat keskenään. Hoitotoimiin ori suhtautuu tyynesti, ne ovat sille tuttua rutiinia käsittelijästä riippumatta. Jopa kengittäjä ja eläinlääkäri ovat Viken kavereita.

Vikke on toiminut lähinnä valjakkoponina koko ikänsä ja siinä hommassa se toimiikin moitteetta niin yksin kuin parin kera. Vikellä on aivan loistava keskittymiskyky töissä, eivätkä sitä saa herpaantumaan edes kiimaiset tammat. Toisaalta se on vähän omapäinen siinä mielessä, että jos se ajattelee osaavansa jonkin asian, se yrittää viimeiseen asti tehdä oman päänsä mukaan kuskin mielipiteistä välittämättä. Lopulta se kuitenkin aina myöntyy kuskin tahtoon, viimeistään sitten, kun sille vilauttaa raippaa. Meillä ori on päässyt nyt myös ratsunhommiin ja siinäkin Vikke on osoittautunut ihan näpsäkäksi peliksi. Varsinkin raipan kanssa Vikke kulkee koko tunnin kiltisti, mutta ilman sitä saattaa joskus yrittää laiskotella. Koulujutuista Vikke tykkää eniten temponvaihdoksista ja ne saavatkin sen aina piristymään kummasti.

Orilaumassa Vikke on pahnanpohjimmainen, jota kurmuutetaan välillä koko muun lauman voimin. Varsinkin Riku on ottanut voikon silmätikukseen ja härnää kaveriaan koko ajan. Juuri edellämainitun ponin jäljiltä Viken harja on välillä ihan kamalan näköinen, kun Riku pitää ihan oikeutettuna osoittaa Vikelle paikkansa pölläyttämällä tai nyhtämällä tätä harjasta. Vikke itse taas ennemmin pysyttelee taustalla, eikä oikeastaan koskaan aloita konflikteja.


Sukutaulu

ii. Bernard v. Småkulle
iii. Leonart
iie. Dana
ie. Twinkle Twist
iei. Patrik SWE
iee. Phandora
ei. Sir Victor
eii. Speedy Bowl
eie. Pleun O'Yeah
ee. Pennywood's Prudence
eei. Nixon
eee. Piffi van Durmel

i. Grungubbens Lilleput on aivan syötävän suloinen voikko minishetlanninponiori. Se syntyi Ruotsissa, mutta muutti sieltä jo varsana Remukylään, jossa sai luonteensa ansiosta lempinimen Ruuti. Omistajansa kuvailikin Ruutia hauskasti 'lilliputin kokoiseksi riiviöksi', joten luonnetta tällä ponilla riitti pienestä (84 cm) koostaan piittaamatta. Ruuti haali sijoituksia valjakkoradoilta reilut 30 kappaletta ja jälkeläisiä se sai neljä, joista varmojen tietojeni mukaan ainakin kolme peri isänsä voikkogeenin.

ii. Bernard v. Småkulle oli poikansa tavoin pienikokoinen (82 cm) voikko ori, joka syntyi ja asui elämänsä Ruotsissa. Bernard toimi elämänsä aikana kuulemma monissa tapahtumissa vetonaulana ja lisäksi sillä kilpailtiin valjakkoajossa hienolla menestyksellä. Luonteeltaan ori oli ihmisystävällinen, utelias ja erittäin hyvähermoinen. Se ei kuulemma stressannut mistään muusta kuin siitä, että sai ruokansa ajoissa... Bernardia käytettiin säästeliäästi jalostukseen ja ruotsalaisesta rekisteristä löytyy reilut kymmenen jälkeläistä.

ie. Twinkle Twist on tietojeni mukaan edelleen 34-vuotiaana elossa. Hieman päälle 80-senttinen, vaaleanrautias tamma asui ruotsalaisella ratsastuskoululla toimien lähinnä koulun maskottina, ennen kuin muutti Grungubbenin siittolaan siitostammaksi. Twinkle on tyypillinen siitostamma, jolla ei ole näyttely- tai kilpailuhistoriaa, mutta sen sijaan sillä teetettiin kolme jälkeläistä. Luonteeltaan tämä tamma on kiltti, mutta omanarvontuntoinen ja aika itsepäinenkin. Nykyään se viettää eläkepäiviä laiduntaen ja kaitsien toisten tammojen varsoja.

e. Pennywood's Coralyn eli "Rilla" oli 101 cm korkea rautias tamma, jolla kilpailtiin peräti vaikeassa valjakossa. Se onnistui haalimaan 16 sijoituista vaativilta ja vaikeilta radoilta pääasiassa pariluokissa. Lisäksi se oli koulutettu helppo C-tasolle kouluratsastuksessa, mutta siinä lajissa tammalla ei koskaan kilpailtu. Rillasta en ole onnistunut saamaan kauheasti enempää tietoja, mutta ainakin rekisterissä sillä on vain yksi jälkeläinen, eikä sillä ilmeisesti enempää jälkeläisiä olekaan.

ei. Sir Victor oli aikoinaan melko tunnettu brittiläinen jalostusori, joka näkyy tänäkin päivänä monen shetlanninponin sukutaulussa. Omia jälkeläisiä Victorille kertyi lähemmäs parisataa kappaletta ja joukossa on useita isäänsä tunnetummaksikin nousseita nimiä, esimerkkinä mainittakoon brittiori Casthill's Polaris. Victor itse oli rautias, 103 cm korkea ori, joka kantakirjattiin alkujaan II-palkinnolla, mutta myöhemmin palkintoa korotettiin jälkeläisnäyttöjen perusteella ykköseen.

ee. Pennywood's Prudence oli yksi sadoista Sir Victorilla astutetuista tammoista. Musta, 95-senttinen tamma kilpaili kohtuullisella menestyksellä valjakkoradoilla omistajansa kanssa. Lisäksi Prudencea käytettiin pari kertaa näyttelyissä, joissa se voitti toisella kertaa kolmossijan ja toisella kerralla se valittiin tammojen parhaaksi. Jälkeläisiä Prudence sai kaksi, kumpikin tammoja.


Jälkeläiset

s. 01.06.2011
ori
s. 16.10.2011
ori
s. 01.06.2012
ori
s.30.05.2014
tamma
s. 01.07.2014
ori
s. 31.10.2014
tamma
s. 11.02.2015
tamma

Kilpailumenestys

  Valjakkoajo
30.06.2014, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 1/30
06.07.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 7/59
24.07.2014, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/40
13.08.2014, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 4/40
20.08.2014, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 5/40
25.08.2014, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 6/36
30.08.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 2/30
01.09.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 3/30
07.09.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 3/30
30.09.2014, kutsu, VVJ-Cup, Noviisi pariluokka, 5/47

13.10.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 2/27
15.10.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 1/27
17.10.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 4/44
18.10.2014, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 5/30
29.10.2014, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/29
20.01.2015, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 3/14
26.01.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 4/17
28.01.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/16
31.01.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/17
31.01.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/16


05.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/30
06.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/30
07.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/30
08.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/30

  Kouluratsastus
20.02.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 3/30
25.02.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 5/40
26.02.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 3/40
05.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 5/40
07.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 6/40
08.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 3/40
16.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 3/40
16.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 5/68
18.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 1/40
19.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 5/36
19.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 2/68
20.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 4/40
31.03.2015, kutsu, KRJ, Helppo C, 2/33


Ikääntyminen

01/09/2010 - 1-vuotias
01/12/2010 - 2-vuotias
01/03/2011 - 3-vuotias
01/06/2011 - 4-vuotias
01/09/2011 - 5-vuotias
01/12/2011 - 6-vuotias
01/03/2012 - 7-vuotias
01/06/2012 - 8-vuotias
01/09/2012 - 9-vuotias
01/12/2012 - 10-vuotias
01/03/2013 - 11-vuotias
01/06/2013 - 12-vuotias
01/09/2013 - 13-vuotias
01/12/2013 - 14-vuotias
01/03/2014 - 15-vuotias
01/06/2014 - 16-vuotias
01/09/2014 - 17-vuotias
01/12/2014 - 18-vuotias
01/01/2015 - 19-vuotias
01/02/2015 - 20-vuotias
01/03/2015 - 21-vuotias
01/04/2015 - 22-vuotias
01/05/2015 - 23-vuotias
01/06/2015 - 24-vuotias

Päiväkirja

  Kouluvalmennus (valmentajana Ronya)
Kentällä tepasteli varsin verkkaiseen tahtiin ihana kermanvärinen pikkuponi. Pienen juttuhetken jälkeen laitoin Saran ja Viken töihin, ensin kevyessä ravissa kaarevia uria, jotta saatiin ponia hieman taipumaan. Vikke ei aluksi tuntunut olevan kovinkaan suostuvainen töihin tänään, mutta muutamalla napakalla komennuksella Sara sai pikkuorin liikkumaan ihan mukiin menevästi. Otin ratsukon laukkaamaan keskiympyrälle ja teimme aina neljänneksen rauhallista laukkaa, jolloin hieman lyhennettiin ponia ja sitten neljännes temponlisäystä. Nämä tuntuivatkin olevan Viken mieleen ja ori reipastui ihan silmissä. Saimmekin mukavan flown päälle, joten lopuksi työskentelimme vielä ravissa neliöllä, jolla halusin ratsukon menevän kunnolla kulmiin ja neuvoin Saraa siirtämään orin takapäätä aina kulmassa muutaman askeleen ulospäin. Tyttö hoksasikin jutun juonen nopeasti ja sai Viken liikkumaan entistä paremmin. Tämän jälkeen annoin ratsukon ansaitusti ottaa kevyen ravin kautta loppukäynnit.

  Vanha tuttu vierailulla (kirjoittana Pierre)
Olin varmaan ainakin seitsemännessä taivaassa päästessäni rapsuttelemaan ja hääräämään Sannan suloisen voikon shettisorin ympärillä. Remukylän Vikke, jota kuulemma pelkäksi Vikeksi kutsutaan, otti kuitenkin antamani hellyydenosoitukset ilolla vastaan seisoen rentoutuneena karsinassaan silmät puoli ummessa. Olin luvannut Sannalle liikuttavani tämän pikkuorin, ja aloitinkin pari yhteistä tuntiamme rutiininomaisella hoitotuokiolla. Kiinnitin Viken karsinan seinään riimunnarulla ja kaivoin harjaämpäristä ensin kovan juuriharjan, jolla annoin kyytiä orin kyljissä komeileville mutatahroille. Kevään tullessa myös tarhat ovat usein karseassa kunnossa, ja Vikke olikin tainnut ottaa ilon irti piehtaroidessaan mutalammikoissa. Sainkin puunata oria hyvän tovin, ja loput liat pyörittelin irti kumisualla ja lopuksi kävin koko hevosen läpi vielä pölyharjalla irtolian takia. Kaviot ori nosti helposti ylös, ja putsasin ne kaviokoukulla parhaani mukaan.

Kun koko hevonen kiilteli puhtauttaan, irrotin riimunnarun seinästä ja talutin orin ulos karsinastaan. Olin päättänyt lähteä Viken kanssa maastoreissulle kävelypelillä, joten ratsastusvarusteet jätin satulahuoneeseen. Orin omistaja oli myös kehunut hevosensa rauhallisuutta, joten Viken sukupuolesta huolimatta uskoin tämän pysyvän hallinnassani pelkän riimun ja narun avulla. Ulkona Vikke haisteli innoissaan leudon kevättuulen tuomia tuoksuja, ja tämä pysähtelikin vähän väliä paikoilleen nuuskutellen ilmaa. Mikään kiire meillä ei kuitenkaan ollut, joten annoin orin määrätä vauhdin. Tien vierustan lumivallit olivat sulaneet lähes olemattomiin, ja lumen alta pilkottikin ruohotupsuja, joita Vikke metsästeli hartaasti. Viimeistään parin kuukauden päästä ori saisi myös tuoretta evästä syödäkseen, mutta tällä kertaa tämä joutui tyytymään hieman vanhempaan sapuskaan.

Kävelimme leppoisaan tahtiin pienen metsälenkin, josta Sanna oli minulle vinkannut ennen Viken tapaamista. Ori katseli lauhkeasti ohi kulkevia lenkkeilijöitä, ja pari pikkutyttöä halusi myös rapsuttaa narun päässä käyskentelevää pientä ponia. Vikke ei ollut moksiskaan saamastaan huomiosta, vaan seisoi kiltisti ja tyytyväisenä paikoillaan. Pujoteltuamme metsätien loppuun saavuimme autotielle, jonka ylitettyämme saavuimme takaisin tallipihaan. Talutin Viken takaisin tämän karsinaan, jossa kiinnitin tämän riimunnarulla kiinni ennen hoitamista. Koska emme olleet mitään kovaa treeniä tehneet, ei ori ollut juurikaan likaantunut. Ainoastaan jalat ja mahanalusen jouduin siistimään irtomudasta, jota oli roiskunut lyhyen ravipätkämme aikana. Kaviot putsattuani talutin Viken tarhalle, jossa muutama muu ori juoksenteli railakkaasti ympäriinsä. Rapsuttelin oria hetken aidan raosta, kunnes lähdin takaisin kotiin päin.

  Kouluvalmennus (valmentajana suba)
Kun saavuin Zanneshofiin, olin kuin pieni lapsi karkkikaupassa, niin paljon ihania pieniä karvapalloja! Kentällä minua odottivat ori Vikke ja nuori Sara. Äiti seisoskeli kentän laidalla ja kertoikin minulle, kuinka Sara on oriin ottanut ihan omakseen ja ratsastelee sillä innoissaan. Aloitimme valmennuksen ihan perusjutuilla, siirtymisillä. Ratsukko käveli pääty-ympyrällä ja jokaisessa kääntöpisteessä tuli tehdä pysähdys. Sara sai poninsa oikein hyvin pysähtymään, joten kehotin häntä siirtymään raviin ja yrittämään pysähdyksiä ravista. Vähän hitaammin poni pysähtyi kuin käynnistä, mutta muutaman toiston jälkeen Sara onnistui jo paremmin. Loppuun otimme vielä laukannostoja niin, että ratsukko laukkasi pitkän sivun ja hidasti käyntiin ennen kulmaa. Sara sai hyvin laukan nousemaan ja käyntiinsiirtymisetkin sujuivat suht hyvin. Ratsukko aloitti loppuverryttelyn ja jutustelimme vielä hetken Saran äidin kanssa tytön tulevaisuudesta.

  Kevätriehassa talutusponina
Lisan koulussa järjestettiin kevätriehaa, jossa oli tarkoitus olla myös talutusratsastusta, joten minua pyydettiin sinne jonkun ponin kanssa mukaan. Alunperin tarkoituksenani oli ottaa Wilma, mutta tamman pukatessa kiimaa päälle (jonka vuoksi se käyttäytyi kuin mikäkin hormonihirmu ja ajattelin, etten mene sinne nolaamaan itseäni kahden metrin välein virtsaa roiskuttavan ponin kanssa), päädyinkin hetken varoitusajalla ottamaan Viken. Paikan päällä voikko-ori käyttäytyi kaiken hälinän keskellä todella hienosti. Paikalla oli toinenkin poni, joltain pieneltä maalaistallilta vieraileva russitamma. Opettaja ei paljoa hevosista tiennyt, kehui vaan Vikkeä kauniiksi kuin karamelli. Sen sijaan eräs Lisan luokkatoverin äiti kauhistui, kun olin viitsinyt tuoda paikalle orin! Orithan ovat tunnetusti hankalia ja vaarallisia hevosia, joiden tuominen tällaiseen lasten tapahtumaan on vastuutonta... Niinpä niin, ja hetkeä myöhemmin tämä russitamma yritti näykkäistä erästä pikkupoikaa hihasta. Vikke taas käyttäytyi aidon herrasmiehen tavoin; kiltisti se otti vastaan lasten rapsutukset ja silitykset, kantoi kierros toisensa jälkeen rauhallisesti niin jännittäviä kuin innokkaitakin ipanoita ja vähät välitti muutaman metrin päässä kulkevasta tammasta. On se meidän Vikke niiin hurja ori!

  Pikkuhaaveri
Edellisiltana poneja sisään hakiessani en vielä huomannut mitään outoa, vaikka toki mielessäni ohimennen käväisi lievä ihmetys siitä, miksi Vikke vaikutti normaalia haluttomammalta tulemaan sisälle. Parilla maiskautuksella se kyllä lähti liikkeelle, joten en siihen uhrannut sen enempää ajatusta. Vaan sitten iltaruokia jakaessani ihmettelin, kun ori ei tapansa mukaan työntänytkään turpaansa oven yli, vaan seisoi nurkassa hassussa asennossa. Tarkemmin tutkittuani huomasin sen nivusessa haavan, joka ei näyttänyt itsessään kovin pahalta, mutta oli kieltämättä aika inhottavassa paikassa... Siihen hätään en tehnyt muuta kuin puhdistin sen ja laitoin hieman Betadinea. Tänään aamulla sitten pyysin Saraa avukseni ravauttamaan Vikkeä pihaan - ja kyllä, ravissa se arkoi selvästi, vaikkei käynnissä mitään reaktiota näkynytkään. Päästin hiljaa mielessäni pari ärräpäätä, mutta eipä tilanteelle mitään mahtanut, vaan poni pistettiin parin päivän levolle. Vaikka en tilannetta nähnytkään, uskon vahvasti, että Riku oli jollakin tapaa syyllinen tähän...

  Siirtymisten treenailua
Pidin tänään itse tunnin Saralle ja Vikelle. Alkutunnista poni oli vähän laiskan puoleinen, joten Saran piti olla aika napakkana. Päätin keskittyä tänään siirtymisiin, sillä niissä Saralla oli treenattavaa. Tytöstä kun on hauska mennä lujaa eteenpäin ja unohtaa ratsastaa ne siirtymiset huolellisesti läpi. Ensin tehtiinkin käynti-ravi-siirtymisiä ja ohjeistin Saraa käyttämään nimenomaan istuntaa ja mahdollisimman vähän ohjaa. Varsinkin ravista käyntiin siirtymiset sujuivat hienosti ja pian tytön ei tarvinnut enää ottaa lainkaan ohjasta. Toiseen suuntaan oli enemmän treenattavaa, Sara kun herkästi itse "työntää" ponia eteenpäin, mistä tavasta olisi hyvä oppia pois. Seuraavaksi päästiin vielä harjoittelemaan laukannostoja, joissa Saran piti erityisesti pitää huoli siitä, ettei notkahda eteenpäin. Parit viimeiset nostot olivat jo tosi hyviä, ja laukkojen jälkeen Vikkekin kulki mukavan reippaasti eteenpäin koko lopputunnin. Sara itsekin oli tyytyväinen tuntiin, vaikka sanoi, että oltaisiin kuulemma voitu laukata enemmänkin. Loppukäynneiksi otin ponilta satulan pois ja tyttö käveli loppukäynnit itsenäisesti kentällä.

  Laidunkauden alku
Eilen alkoi ponien laidunkausi ja veimme koko perheen voimin ponit laitumille. Oli taas hauskaa seurata ponien käyttäytymistä ja varsinkin orien ja tammojen eroja. Tammat pitivät enemmän meteliä; kuului paljon vinkaisuja ja kiljumista ja varoituspotkuja jaettiin, mutta useimmat potkut jäivät varoituksen tasolle. Oikeita osumia tammat eivät juuri näyttäneet saavan. Orit taas... No, ne pistivät tietenkin painiksi ja otteet näyttivät väliin varsin rajuiltakin. Kuten yleensä, tälläkin kertaa kaikki huipentui siihen, että kaikki orit painalsivat tukat putkella pitkin laidunta, kunnes ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta rauhoittuivat syömään. Toki edelleen aina välillä otettiin pieniä matseja ja katsottiin, kuka on kuka. Tänään sitten poneja tarkistaessani havaitsin, että jälleen kerran Vikke oli ottanut eniten osumaa; raukalla oli siellä täällä pieniä nirhaumia: lavassa, sään juuressa, lautasilla ja reidessä. Eivät muutkaan ihan ehjin nahoin selvinneet, mutta Vikke oli kyllä kaikista hurjimman näköinen...

  Voikko hurmuri
Vikke saapui meille Remukylästä, ja se olikin useammassa suhteessa haaveideni täyttymys. Ensinnäkin se oli suuresti ihailemaltani kasvattajalta ja toiseksi se on meidän ensimmäinen voikko orimme. Olenkin hirveästi himoinnut voikko-oria laumaamme, sydämessäni on heikko kohta näille kullansävyisille otuksille. Kun Vikke sitten asteli talliimme, se onnistui hurmaamaan tullessan paitsi minut, myös koko muun perheemme. Upean värityksen lisäksi sillä on myös upea luonne. Olen viettänyt aika monina iltoina aikaa ihan vain ihastelemalla uutta poniamme ja seurustelemalla sen kanssa. Vikke onkin aivan ihastuttava tapaus, se tulee aina laitumen aidalle vastaan ja kerjää rapsutuksia nappisilmillään. Tallissa se saattaa ohi mennessäni kuikuilla oven yli ja vienosti kysyä, liikenisikö aikaa pienelle rapsutushetkelle. On se vaan niin ihana...



Taustan © Ritva Väänänen, kuvien © SN.