virtuaalitalli / a sim-game stable

Susikallion Julius

   


  Nimi: Susikallion Julius "Julle"
  Rotu ja sukupuoli: Minishetlanninponiori
  Väri ja säkäkorkeus: Ruunikonkimo, 86 cm
  Syntymäaika: 08.10.2011, ikääntyminen alla
  Rekisterinumero: VH15-017-0131
  Omistaja: Cynoria VRL-11723
  Kotitalli: Zanneshof Shetlands
  Kasvattaja: Susikallio, Suomi
  Koulutus: VVJ: Noviisi
  Painotus: Valjakkoajo


Julle tuli meille Susikalliosta ratsastuskoulun vähentäessä hevosiaan. Myynnissä oli monia vanhempia sekä nuorempia poneja, joukossa muutama shetlanninponi, joten sinnehän sitä oli lähdettävä katsastamaan paikan tarjonta. Täytyy sanoa, että talli teki meidän koko perheeseen aikamoisen vaikutuksen, nimittäin kyseessä oli todella suuri paikka. Meidät otettiin kuitenkin lämpimästi vastaan ja talliapulainen esitteli meille myytävät ponit. Ihaniahan ne kaikki tietysti olivat (varsinkin lasten mielestä), mutta aika yksimielisesti iskimme silmämme kimoon, juuri minikokoisen rajoissa olevaan oriin, joka oli Susikallion omia kasvatteja. Tarjosimme ponista pyydetyn hinnan ja saimme sen samantien mukaamme.

Julle on loputtoman jääräpäinen, mutta silti varsin ihastuttava ja hauska ponipoika. Julle tosiaan tuli ratsastuskoulusta, jossa se oli käynyt lähinnä edistyneempien lasten tunneilla, joten toki se on oppinut muutamia tyypillisiä tuntiponin metkuja. Se mm. saattaa joskus suitset nähdessään pyörähtää ympäri ja yrittää nostaa sitten päänsä suitsien ulottumattomiin, mikä on toki lähinnä naurettavaa ponin pikkuruisen koon huomioon ottaen. Se ei kuitenkaan estä Jullea yrittämästä tätä samaa temppua lähes joka kerta. Myös vesikupillaan ori tykkää leikkiä ja koska se onnistui hajottamaan ensimmäisen viikon aikana automaattikuppinsa, sillä on nykyään ainoana tallissa ihan perinteinen vesisanko karsinansa nurkassa. Ja edelleen vesileikit jatkuvat, mutta nyt sentään vesiastia kestää sen... Muutenhan Julle on aika kiltti ja ongelmaton hoidettava ja jopa matolääkkeen se ottaa mielellään(!).

Jullella ei ole aiemmin harrastettu valjakkoajoa, mutta koska ajohommat olivat sille jo kuitenkin ennestään tuttuja, ei mennyt kauaakaan perehdyttää oripoika valjakkoajon saloihin. Julle on melko rauhallinen ajettava, mutta osaa se olla jääräpäinenkin. Välillä se päättää stopata keskelle tallinpihaa suostumatta liikkumaan mihinkään, ja onpa se pari kertaa käynyt istumaankin kärryjen edessä, kun sitä ei oikein huvittanut. Lapset eivät sillä olekaan järin innostuneita ajamaan, joten Jullesta on tullut lähinnä meidän vanhempien ajoponi.


Sukutaulu

ii. Jilly Energy
iii. Jamelus Pontius
iie. Deline III
ie. Frisky's Mirel
iei. Frisky v.d. Zanderkamp
iee. Miranda SWE
ei. Nelmo
eii. Napalm v.d. Holm
eie. Elvira
ee. Feli v.d. Stehn
eei. Felix II
eee. Créma v.d. Stehn

i. Hopearinteen Furry on pienikokoinen kimo, joka asustelee edelleen synnyintilallaan Hopearinteessä. Furry on varsinainen hurmuriponi, jonka kerrotaan saaneen vankan ihailijajoukon tallilla. Sukupuolestaan huolimatta pikkukimo on rauhallinen ja miellyttävä niin hoitaessa kuin ratsastaessa. Se onkin monipuolinen ratsu, joka hallitsee niin koulukiemurat, pienet esteradat kuin myös ajohommat. Furry on saanut "tavalliseksi" suomalaiseksi ratsutallin kasvatiksi huisin paljon jälkeläisiä, peräti 29 kappaletta!

ii. Jilly Energy on suomalaisperäinen raviponi, merkitön raudikko-ori, joka jäi kasvattajansa ainoaksi kasvatiksi. Jimiksi kutsuttu ori oli luonteeltaan erittäin rauhallinen ja rento. Tämä vain vahvisti orin ruunamaista yleisvaikutelmaa, josta poni saikin sanomista kantakirjaustilaisuudessa. Koska orin ulkomuotopisteet jäivät huonoiksi, Jimiä ei hyväksytty kantakirjaan. Puutteistaan huolimatta ori pääsi astumaan muutaman tamman ennen kuin omistajansa päätti ruunauttaa sen.

ie. Frisky's Mirel oli yksi Jimillä astutetuista tammoista; nätti, Suomessa syntynyt kimo tamma, joka päätyi Hopearinteen ratsutilalle 16-vuotiaana. Mireö oli aikansa suosituimpia ratsuja erityisesti lasten tunneilla, joissa se kuljetti kiltisti arimpiakin ratsastajia. Tästä suosikista päätettiin teettää myös yksi varsa emänsä kavionjäljissä jatkamaan. Ensimmäisellä yrityksellä Mirel jäi tyhjäksi, mutta toinen kerta tuotti tulosta ja poni varsoi kimon orivarsan. Kaikkien suureksi suruksi Mirel jouduttiin lopettamaan 26-vuotiaana vaikean yskän ja yleiskunnon heikentymisen seurauksena.

e. Felimis oli Susikallion tuntiponeja; ruunikko 89-senttinen tamma, jota käytettiin pippurisen luonteensa vuoksi kokeneempien tunneilla. Feli ei ollut ihan kaikista suosituimpia poneja ratsastajien keskuudessa juuri oikukkaan luonteensa vuoksi; tutuiksi tulivat ponilla ratsastaneille niin omatoimiset säntäilyt kuin esteiden ohi kiitämisetkin. Tästä huolimatta tamma onnistui jättämään jälkensä monen Susikalliolaisen sydämeen ja varsojakin se ehti saada neljä kappaletta ennen menehtymistään vanhuuden vaivoihin.

ei. Nelmo oli minikokoinen 83 cm korkea ori, väriltään hyvin tumma ruunikko. Nelmo on Ruotsissa syntyneen ja sieltä 6-vuotiaana Suomeen tuodun emänsä ainoa jälkeläinen. Kuulemma perheen lapset saivat nimetä varsan ja niin siitä tuli yksinkertaisesti Nelmo. Nelmo toimitti lähinnä pullaponin virkaa, eikä sillä tehty juuri mitään. Oria ei sen kummemmin edes koulutettu, mitä nyt perheen isä valjasti sen silloin tällöin kärryjen eteen. Yhden saman kylän tammankin Nelmo pääsi astumaan.

ee. Feli v.d. Stehn on vajaa metrinen tamma, joka eli koko elämänsä pienessä maalaiskylässä keskisuomalaisen perheen omistuksessa. Feli oli tyypillinen harrasteponi; se toimi paitsi perheen isomman ponin kaverina, myös nuorimman lapsen ratsuna ja niin äidin kuin lastenkin kärryttelyponina. Vasta Felin jälkeen perhe innostui näyttelyharrastuksesta, mikä on harmi, sillä emännän mukaan kaunis tamma olisi varmasti jopa pärjännyt, jos se joskus oltaisiin käytetty näytillä. Felillä teetetiin kuitenkin kaksi varsaa, joista toinen jäi perheen omistukseen.


Jälkeläiset

s. 12.01.2015
ori

Kilpailumenestys

  Valjakkoajo
19.03.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 5/28
21.03.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/28
25.03.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/23
27.03.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/23
04.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 1/30
05.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 5/30
09.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/30
15.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 4/38
15.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 4/38
22.04.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/19

02.06.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 1/15
17.10.2015, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 5/40
23.10.2015, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 3/40
31.12.2015, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/11
08.01.2016, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 3/11
09.01.2016, kutsu, VVJ, Noviisi parivaljakko, 2/11
18.03.2016, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 4/24
18.03.2016, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 4/40
20.03.2016, kutsu, VVJ, Noviisi yksilövaljakko, 1/40

Ikääntyminen

01/01/2012 - 1-vuotias
01/05/2012 - 2-vuotias
01/10/2012 - 3-vuotias
01/01/2013 - 4-vuotias
01/03/2013 - 5-vuotias
01/06/2013 - 6-vuotias
01/09/2013 - 7-vuotias
01/12/2013 - 8-vuotias
01/03/2014 - 9-vuotias
01/06/2014 - 10-vuotias
01/09/2014 - 11-vuotias
01/12/2014 - 12-vuotias
01/01/2015 - 13-vuotias
01/02/2015 - 14-vuotias
01/03/2015 - 15-vuotias
01/04/2015 - 16-vuotias
01/05/2015 - 17-vuotias
01/06/2015 - 18-vuotias
01/07/2015 - 19-vuotias
01/08/2015 - 20-vuotias
01/09/2015 - 21-vuotias
01/10/2015 - 22-vuotias
01/11/2015 - 23-vuotias
01/12/2015 - 24-vuotias

Päiväkirja

  Kotiutumista

Jullen kotiutuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja oikeastaan ori on alusta asti ollut kuin kotonaan. Eilen se ehti hajottamaan oman juoma-automaattinsa, joka olikin kai vain ajan kysymys, sillä pikkuori tykkää kovasti leikkiä sillä. No, nyt ponin karsinan nurkassa sitten seisoo perinteinen vesisaavi, jota se ei saa rikki, vaikka kuinka kuopii ja kokeilee sitä hampaillaan.

Orilaumaan Julle solahti heti joukkoon kuin olisi aina kuulunut tähän porukkaan. Taitanevat nuo orit muutenkin olla huomattavasti tammoja helpompia tässä asiassa... Minkäänlaisia varsinaisia konflikteja ei ole käyty, mitä nyt sitä ihan normaalia orileikkiä ja -painia, mitä nuo muutenkin harrastavat keskenään. Meidän Damista Julle on löytänyt hyvän kaverin ja nykyään tämän blondikaksikon näkeekin usein yhdessä.



Taustan © Ritva Väänänen, kuvien © Aneta Hnyková